Norja (laise) n valloitus






Sovintovaaran työntäyteisen kesän lisäksi olen päässyt nauttimaan muustakin elämästä, kiitos hyvien työntekijöiden.

Viikko sitten tuli tehtyä pikavisiitti Norjan Altaan. 10 tunnin reissu ja kilometrejä kertyi vajaat 800.

Maisemat olivat todella kauniit. Sanoisin, että ne täytyy itse kokea, sillä kuvat eivät anna oikeutta maisemille.

Menomatkan ajoin VT92 ja VT93 kautta, sillä se on hieman lyhyempi reitti Altaan. VT92 kulki tuntureilla ja välillä jokivarressa. VT93 varren maisemat olivat tosi jylhät. Lähempänä Altaa tie kulki osan matkaa kurussa. En voinut muuta kuin ihastella näkymiä, sen mitä ajaessa pystyin katselemaan. Välillä kyllä pysähdyin ottamaan kuvia. Olisi pitänyt olla kunnon kamera matkassa mukana.

Olin Altassa sen verran hyvissä ajoin, että ehdin tehdä lyhyen kävelykierroksen siellä. Lähtiessäni Ivalosta auton lämpömittari näytti +20 ja saapuessani Altaan enää +7. Onneksi olin varustautunut lämpöisellä takilla. Täällä pohjoisessa lämpötilaerot voivat olla todella isoja.

Paluumatkan ajoimme E6 kautta. Se on kyllä varsinainen maisematie. Suosittelen! Kello oli sen verran paljon ja pitkä ajomatka edessä, joten E6 varrelta valokuvien ottaminen jäi vähiin.

Parin viikon päästä uusi reissu Norjaan, tällä kertaa Altan kautta Osloon. Silloin ajan Altaan E6 kautta ja varaan aikaa myös valokuvien ottamiselle.

Oslon reissua odotellessa nautin Sovintovaaran maisemista - täällä niiiin kaunista.

Kommentit