Päätettiin sitten vielä ennen Unnan h-hetkeä tehdä reissu Sovintovaaraan. Edellisenä päivänä olin lentänyt Helsingistä Ouluun. Jos missä, niin Helsingissä se kaamos vasta olikin. Maa mustana ja ei se päivä sielläkään niin valoisa ollut.
Aamulla aikaisin liikkeelle ja tällä kertaa useamman pysähdyksen taktiikalla Unnan tilan takia. Unna jaksoi hyvin automatkan sekä itse ylämäkikävelyn. Näin talvella meidän ruoka ja juoma kulkevat rinkassa ja pulkassa. Pitkän ajomatkan jälkeen kävely on hyvä kuntotesti. Kelistä riippuen ylämäkikävelyyn menee 1-1,5 tuntia.
Keli täällä Sovintovaarassa on ollut loistava. Lunta vielä sen verran vähän, että pääsee kulkemaan missä vain. Unna kävi lokakuussa hierottavana ja hieroja suositteli mm. lumessa kävelyä selkälihasten vahvistamiseen. Nyt täällä on mitä mainioin keli Unnan lumijumppaamiseen. Unnan vatsa on isompi kuin edellisellä kerralla, joten tulevaa synnytystä ajatellenkin on hyvä pitää Unnan lihaskunnosta huolta.
Unnan viimeinen kolmannes on meneillään. Nappulatkin ovat taas alkaneet maistua ja ruokahalu on ollut hyvä. Muutenkin Unna on ollut reipas ja nauttii olostaan ja vapaudestaan täällä lumen keskellä vielä muutaman päivän. Keskiviikkona käymme vielä tiineysröntgenissä. Toivottavasti kaikki 5 ovat vielä matkassa mukana.
Näissä tunnelmissa täällä nautitaan joulunalusajasta!
Kommentit
Lähetä kommentti